Kivunhoito

Ennen hoidon aloittamista

Kipupotilas tulee tutkia huolellisesti ennen hoidon aloittamista tai jatkamista ja lähettää tarvittaessa lisätutkimuksiin. Lääkärin tekemä kattava esiselvitys (potilaan esitiedot, kivun alku, kehitysvaiheet ja voimakkuus) sekä potilaan asianmukaisessa tutkimuksessa tehdyt havainnot ja löydökset ovat hyvän kivunhoidon edellytys.

Potilaalle aiemmin/mahdollisesti samanaikaisesti annettuja hoitoja koskevat tiedot tulee pystyä varmistamaan potilasasiakirjoista tai muulla luotettavalla tavalla - tiedot eivät voi perustua ainoastaan potilaan kertomaan.

Tutkimuksilla pyritään potilaan kiputilan aiheuttaneen syyn määrittämiseen ja sairauden diagnosointiin, kivun syntymekanismin mahdollisimman tarkkaan selvittämiseen, kipuoireen selittävän kiputyypin tunnistukseen sekä kivun kroonistumiseen vaikuttavien ja vaikuttaneiden mahdollisten psykososiaalisten taustatekijöiden selvittämiseen.

Potilaalle laadittavasta hoitosuunnitelmasta tulee ilmetä kivunhoidon tavoite, syynmukainen hoito, kipuoiretta lievittävät hoidot, sekä tarpeenmukaiset psykososiaaliset tukitoimet ja kuntoutus seuranta-aikatauluineen.

Kroonisen kivun hoitoa tulee seurata säännöllisesti. Jokaisella kivun vuoksi tapahtuneella lääkärin vastaanottokäynnillä tulee arvioida ja tehdä potilasasiakirjamerkinnät hoidon tehosta kipuun ja toimintakykyyn sekä hoidosta potilaalle koituneista hyödyistä ja haitoista, asianmukaiseen tutkimukseen perustuen. Kipua voidaan mitata esim. Visual Analogue Scale (VAS)-tyyppisillä asteikoilla.

Muusta kuin syöpäsairaudesta johtuvan pitkäaikaisen kivun hoito

Muusta kuin syöpäsairaudesta johtuvan pitkäaikaisen kivun hoidon perusta ovat lääkkeettömät hoidot, joita tulee käyttää aina, kun se on mahdollista. Käyttämättä jättäminen on hyvä perustella. Keskeisiä lääkkeettömiä hoitoja ovat muun muassa liikunta, kivunhallintaryhmät, fysikaaliset hoidot, kylmä- ja lämpöhoito, ihon kautta tapahtuva sähköinen hermoärsytys (TNS) sekä kognitiivis-behavioraalinen psykoterapia.

Lääkkeettömään hoitoon liitetään tarvittaessa potilaan kiputyypin, muiden sairauksien ja niiden riskitekijöiden mukainen lääkehoito. Kipulääkkeeksi valitaan tulehduskipulääke tai parasetamoli, ellei niille ole vasta-aihetta. Pitkäkestoista kipua ei useinkaan pystytä kokonaan poistamaan, mutta sitä voidaan lievittää ja potilaan psykososiaalista selviytymistä tukea. Vaikeista kroonisista kivuista kärsivien potilaiden kohdalla tulee harkita monialaisen kipuklinikan konsultaatiota ja hoitoa.

Muusta kuin syöpäsairaudesta johtuvan pitkäaikaisen kivun hoidossa voidaan käyttää opioideja muiden kivunlievitysmenetelmien tukena, jos opioidilääkityksen tarve, käytön kesto ja hyödyt ja haitat sekä potilaan psykososiaalinen tilanne arvioidaan asianmukaisesti.

Opioidin aloituksesta on hyvä konsultoida kipuklinikkaa, jos kiputilan syy on epäselvä, potilas on nuori, hoidosta tulee mahdollisesti pitkä tai potilaalla on psykososiaalisia ongelmia ja/tai päihdyttävien aineiden väärinkäyttöä. Muissa tapauksissa opioidilääkitys on hyvä aloittaa hoitokokeilulla, jonka aikana hoitava lääkäri varmistuu siitä, että opioidista on potilaalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Hoitokokeilu voidaan tehdä silloin, kun kivun syy on selvä, muut riittävässä laajuudessa kokeillut hoitokeinot ovat osoittautuneet tehottomiksi eikä potilaalla ole aikaisempaa päihde- ja/tai lääkeaineriippuvuutta.

Hoitavan lääkärin on tärkeää tavata potilasta säännöllisesti ja arvioida lääketieteellisin perustein opioidin tehoa kipuun ja sen haittavaikutuksia sekä lopettaa hyödytön tai tarpeeton lääkitys. Lääkkeen ”jääminen päälle” johtaa lisääntyvään lääkityksen tarpeeseen ja riippuvuuteen, joka on muussa kuin syöpäsairaudesta johtuvassa pitkäaikaisessa kivussa yleisempi ongelma kuin väestössä keskimäärin. Suositeltavinta on käyttää hitaasti opioideja vapauttavia lääkevalmisteita säännöllisin väliajoin otettuna, eikä annosta pidä suurentaa ilman lääketieteellisiä perusteita.

Lähde Valvira